Pirjo on todellinen Kuopion tyttö: syntymästä nuoreen aikuisuuteen hän asui ihan
keskustassa, sitten puoli vuosisataa Niiralassa ja nyt jälleen keskustassa.
1930- ja 40-luvulla Asemakatu 5:n puutalojen pihapiirissä riitti lapsia ja liikunnallista
puuhaa. Autoja oli vähän, joten suksilla voitiin laskea pitkin Asemakatua
Puijonkadulle ja ylikin. Ratapenkkaa alas laskettiin pyllymäkeä. Kun juna vislasi,
rynnättiin ottamaan jopa likaiset lumisuihkut junan lumiauran heittämästä lumesta!
Pirjo muistelee olleensa alle kymmenvuotias, kun samassa pihassa asunut SisuVeikkoihin kuulunut urheilijamies alkoi järjestää lapsille monenlaista urheilua.
Väinölänniemen kentällä pidettiin kilpailuja, juostiin, hypättiin pituutta ja korkeutta.
Talvella hiihdettiin Puijolla. – Ihan älyttömästi, Pirjo kertoo. Puijon laelta laskettiin
”Isä meidän”-uraa metsän läpi alas asti. Lisänimi kuvaa mutkaisen reitin
vaarallisuutta. Pelattiin myös erilaisia pallopelejä ja luisteltiin. Jossain vaiheessa
tyttö- ja poikaporukat kokoontuivat joka ilta Linurille luistelemaan. – Siellä syntyi
ensirakkauksia, moneenkin yhtä aikaa, Pirjo paljastaa.
Pirjo oli nelilapsisen perheen vanhin, eikä välineillä herrastellut. Ensimmäiset sukset
olivat isän tekemät, ja ensimmäiset luistimensa hän osti käytettyinä itse
tienaamillaan rahoilla. Hän muun muassa myi joulukortteja, kukkia ja saunavastoja
ja keräsi lehtitilauksia. Luistimet olivat punaiset, mutta Pirjo maalasi ne mustiksi.
Maali tahtoi tosin paikoin karista.
Notkea tyttö löytää lajinsa
Pirjo huomasi joitakin vahvuuksiaan jo pihaliikunnassa. Hän oppi hetkessä
käsilläseisonnan ja siltaan taivutuksen ja teki notkeusliikkeitä mielellään sekä pihalla
että kotona. Hän olisi halunnut liittyä voimisteluseuraan, mutta isä ei päästänyt.
Perustelu oli, että yhteiskoululaiselta voisivat jäädä läksyt tekemättä. Pirjo arvelee
kuitenkin, että uskovaisten vanhempien mielestä voimistelu ei ollut oikein
hyväksyttävä laji.
Keskikoulusta päästyään Pirjo meni asiatytöksi Kuopion Puhelinyhdistykseen. Hän
liittyi heti myös Kuopion Reippaan Naisvoimistelijoihin ja aloitti telinevoimistelun.
Saimi Korhonen ohjasi muutaman tytön ryhmää Lottahovilla Väinölänniemellä. –
Nojapuut oli lempparini, hän kertoo.
Vaikka Pirjo koki olleensa hyvä telinevoimistelija, hän ei halunnut tai uskaltautunut
piirimestaruuskilpailuihin. Myöhemmin se vähän harmittikin, kun hän kuuli
voittajien tasosta. Sittemmin naisvoimistelu tuli telineiden rinnalle. Ja kun asiatyttö
lähti kauppaopistoon, tanssillinen voimistelu ja valiotyttöjen esiintymiset veivät ajan
ja telineet jäivät.
Tanssia ja teatteria
Pirjo kertoo parista varhaisesta muistikuvasta, jotka saattoivat jättää tanssi-intoa
mielen taustalle. Pienenä hän pääsi tädin mukana kerran juhlaan, jossa tyttö ja poika
tanssivat tutuissaan ja tossuissaan balettia. – Minusta se oli ihana esitys! Haaveilin,
että minustakin tulisi joskus tanssija. Mutta eihän uskonnollisessa kodissa nähnyt
eikä kuullut mitään tämmöistä.
Toinen muisto on oppikoulun juhlasta, jossa keijujen tanssiesityksessä Pirjo tanssi
pikku keijun soolo-osan. Koreografian oli tehnyt tanssia harrastava koulutoveri,
mutta itse tanssijat eivät olleet ikinä lajia harrastaneet. Pirjon laulunopettaja tuli
kysymään esityksen jälkeen, että kuinka kauan Pirjo on tanssinut. Pirjo oli otettu
siitä, että opettaja oli luullut hänen jo harrastaneen tanssia.
Nyt hypätään vuosia eteenpäin, 50-luvun puolivälin paikkeille! Eräällä Reippaan
Naisvoimistelijoiden jumppatunnilla pari teatterilaista seurasi sivusta voimistelijoita.
– He näkivät, että minulla oli talenttia, nauraa Pirjo. He kehottivat häntä
balettimestari Lauri Vesannon puheille. Pirjo liittyi teatterin tanssiryhmään, joka
harjoitteli joka ilta ja tanssi sitten Viktorian husaari-operetissa.
Seuraavana kesänä Pirjo tanssi Kotkankallion kesäteatterissa Tukkijoellanäytelmässä, ja vielä seuraavana talvena teatterilla yhdessä näytelmässä. Lisäksi hän
tanssi Skullfrid Niskasen tanssikoulun kevätnäytöksessä soolo-osan käärmeenä.
Tanssi- ja teatteriharrastuksistaan Pirjo ei kotona puhunut. Siinä vaiheessa
vanhemmat eivät voineet niitä enää kieltää, mutta olisivat paheksuneet, jos olisivat
tienneet, Pirjo arvelee. Hän lieventää kuitenkin, että vanhemmat eivät muutoin
tyrkyttäneet omaa uskoaan lapsilleen.
Konttoristi jumppaa
Kauppaopistosta Pirjo palasi Puhelinyhdistykseen konttoristiksi. Hän avioitui 22-
vuotiaana. Lapsia syntyi kaksi. Äitiyslomaa sai esikoisen syntyessä hurjat neljä
viikkoa ja kuopuksen syntyessä kuusi viikkoa. Reippaan Naisvoimistelijoiden jumpalla
Pirjo kävi jatkuvasti, joskus lapsi mukana, kun ei muuten päässyt. Tanssillisen
voimistelun lisäksi hän tykkäsi kovasti aerobikista.
Pirjo jäi eläkkeelle 40 työvuoden jälkeen vuonna 1994. Reippaan Voimistelijoiden
Kiltaan hän liittyi 2000-luvun alussa.
Nyt kahdeksankymppisenä hän käy edelleen kolmessa Reippaan Voimistelijoiden
jumpassa. Neljännessäkin kävisi, jos se ei sattuisi päällekkäin kansalaisopiston
englannin tunnin kanssa. Reippaan Liike on voimaa-tunti on mieluisin.
Eikä tässä kaikki: Pirjo jumppaa kotona päivittäin. Nyt hän kipaisee selälleen lattialle
näyttämään, miten nostaa kahden kilon käsipainot sivulta ylös ja samalla jumppaa
vatsalihaksia nostamalla polvet koukkuun. Sitten näyttäjä nousee ketterästi lattialta,
kyykkää ja tekee samaan aikaan painoilla hauisnostoja.
Kotijumppaa Pirjo kertoo tekevänsä monesti päivän aikana. – Pikkasen kerrallaan.
Minusta ei oo kiva istua paikallaan!
26.11.2018 Kaija Kervinen
