Kuopion Reippaan Voimistelijat

 
 

Lasten ja nuorten tuntien tuntikuvaukset

Kuopion Reippaan Voimistelijat tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia lasten harrastevoimistelutunteja. Seurassamme on ryhmiä kaikenikäisille lapsille ja nuorille, tytöille ja pojille telinetemppuilusta tanssiin.

Tutustu seuramme voimistelulajeihin

Joukkuevoimistelu

Joukkuevoimistelun kilpailuohjelma on musiikkiin sommiteltu taiteellinen ja urheilullinen kokonaisuus, satojen tai jopa tuhansien tuntien yhteisen työn tulos. Pakollisten vaikeusosien lisäksi kokonaisuuden sitovat yhteen jatkuva, virtaava liike sekä ohjelman tunnelma tai teema, jota liikekieli, musiikki, puvut ja ohjelman taiteelliset liike-elementit ilmentävät. Joukkuevoimistelun ydin ovat vaadittaviin vaikeusosiin kuuluvat virtaavat vartalon liikkeet. Kokonaisuuden kruunaavat eläytyminen ja ilmaisu.

Joukkuevoimistelun sydän on suomalaisessa naisvoimistelussa. Lajin juuret löytyvät Suomesta, mutta oksat ovat levittäytyneet ympäri maailmaa – naisvoimistelusta on kasvanut vaativaa ja elämyksellistä kansainvälistä huippu-urheilua. Myös Suomessa lajin suosio on kokenut hurjan kasvun, ja joukkuevoimistelu on kivunnut harrastajamäärältään Voimisteluliiton kilpailulajeista suurimmaksi. Lajia harrastetaan monella taitotasolla aina harrastevoimistelusta huippu-urheiluun. Joukkuevoimistelu on hyvä lajivalinta, jos haluaa kehittää voimaa, nopeutta, vartalonhallintaa, liikkuvuutta ja koordinaatiota sekä kokea liikunnan ohella taiteellisia elämyksiä.

Joukkuevoimistelun voi seurassamme aloittaa JV-nuput-,  JV-alkeet- tai JV esikilpa ryhmistä.

Kilpa-aerobic

Kilpa-aerobicin näyttävässä kilpailuohjelmassa energinen, tanssillinen koreografia yhdistyy vaativiin vaikeusliikkeisiin, kuten hyppyihin, punnerruksiin ja voimaosiin. Laji vaatii urheilijalta luovuutta ja esiintymisrohkeutta sekä voimaa, liikkuvuutta, koordinaatiota ja anaerobista kestävyyttä. Kilpa-aerobicissa kilpailevat sekä miehet että naiset. Kilpailla voi yksilönä, parina, triona tai viiden voimistelijan ryhmänä, ja osallistua voi myös tanssillisempaan AeroDance-sarjaan.

Kilpa-aerobicin voi seurassamme aloittaa KA-harraste- ja KA-alkeisvalmennus -ryhmistä. 

Naisten telinevoimistelu

Telinevoimistelija pysyy pystyssä niin kapealla puomilla kuin voltin päätteeksi permannollakin. Vaikka huipulla telinevoimistelu vaatii vankkaa kokemusta lajista sekä tuhansia toistoja, on telinevoimistelu ihanteellinen laji myös kaiken ikäisille uuden harrastuksen aloittajille. Telinevoimistelun perusliikkeiden parissa on mahdollisuus kehittää muun muassa kehonhallintaa, voimaa, koordinaatiota ja liikkuvuutta sekä haastaa ja ylittää itsensä. Naisten telinevoimistelussa kilpaillaan neljällä telineellä: hypyssä, nojapuilla, puomilla ja permannolla.

Telinevoimistelun harrastamisen voi aloittaa seurassamme telinetempuista tai kupariryhmästä. Kupariryhmästä siirrytään pronssiryhmään, ja pronssiryhmästä hopearyhmään. Volttiryhmiä on tarjolla niin alkeis- kuin jatkoryhmiä.

Tanssillinen voimistelu ja tanssi

Tanssillinen voimistelu on tanssin ja voimistelun yhdistävä, suomalaiseen naisvoimisteluun pohjautuva laji. Tanssillisen voimistelun moni-ilmeisyys tarjoaa sekä harrastajille että ohjaajille runsaasti vaihtoehtoja ja haasteita. Lajia on mahdollisuus harrastaa kevyesti tai tavoitteellisemmin, ja harrastamisen lisäksi tarjolla on erilaisia mahdollisuuksia esiintymiseen ja kilpailemiseen.

Tämän lajin sielu ja sydän ovat keskustalähtöisyydessä ja liikkeen virtaavuudessa, joihin yhdistyvät liikunnan lisäksi rytmisyys, luovuus, esteettisyys ja ilmaisullisuus. Perusvoimistelutaidot muodostavat lajin pohjan, jonka lisäksi harjoitellaan oikeanlaista keskustaliikuntatekniikkaa ja liikkeiden ja hengityksen sitoutumista toisiinsa. Vartalotekniikan rinnalla harjoitetaan jalkatekniikkaa ja hyppyjä sekä erilaisia fyysisiä ominaisuuksia, kuten liikkuvuutta ja voimaa. Tanssillisen voimistelun ohjelmissa korostuu esiintyjien ilmaisullisuus ja ohjelman kokonaisvaltaisuus, joten tekniikan harjoittamisen ohella on tärkeää paneutua myös esiintymiseen erilaisin ilmaisu- ja luovan liikunnan harjoittein.

Kaudella 2021-22 ei ole tanssillisen voimistelun harrasteryhmää. Kilparyhmiin voi tutustua nettisivuiltamme. Harrasteryhmissä tarjolla on tanssin ryhmiä, kuten Lasten tanssit, Showtanssi sekä Dancemix.

TeamGym

TeamGymissä katsoja pääsee nauttimaan kolmesta erilaisesta kilpailusuorituksesta: tanssillisesta vapaaohjelmasta, volttisarjoista volttiradalla ja korkeista volteista trampetilla. Joka osiossa keskeistä on joukkueen voima. Volttien on onnistuttava tasaiseen virtaan toinen toisensa perään, ja vapaaohjelma vaatii saumatonta yhteistyötä.

TeamGymissä tehdään osittain telinevoimistelusta tuttuja liikkeitä. Sen harrastajien ikäjakauma on telinevoimistelua laajempi ja TeamGymissä kilpaillaankin yleensä pitkälle aikuisikään asti. TeamGymin erikoispiirre on myös se, että kilpaileminen on miesten ja naisten sarjojen lisäksi mahdollista myös sekajoukkueella.

Seurassamme TeamGymin voi aloittaa TG-temppu-, TG-taitotemppu-, TG-taiturit- ja TG-nuoret -ryhmistä. 

Jokaisella voimistelulajilla on seurassa myös kilparyhmiä. Mikäli tavoitteellinen ja kilpailuihin tähtäävä harjoittelu kiinnostaa, jaostoilta saa lisätietoja. Jaostojen yhteystiedot löytyvät täältä.

Tuntikuvaukset

DanceMix 10-12v

DanceMix -tunnilla pääsee kokeilemaan eri tanssilajeja, baletista hiphoppiin saakka. Tunnit koostuvat alkulämmittelystä, tekniikkaosiosta sekä pienestä loppusarjasta. Pääosassa on tanssin ilo ja yhteisestä tekemisestä nauttiminen!

JV Nuput 3-4v ja 5-6v

Ryhmässä harjoitellaan perusliikkumistaitojen (juoksu, kävely, hyppääminen, pyöriminen, kieriminen) lisäksi erilaisia vartalon, käsien ja jalkojen liikkeitä, tasapainoliikkeitä sekä hyppyjä ja hyppelyitä liikkuvuutta, luovuutta unohtamatta. Ryhmä tekee kauden aikana ohjelmat, joka esitetään seuran näytöksissä. Sopii tytöille ja pojille.

Joukkuevoimistelun alkeet 7-10v ja 10-12v

Joukkuevoimistelun alkeet -ryhmässä harjoitellaan joukkuevoimistelun perustaitoja mm. tasapainoja, hyppyjä, vartaloliikkeitä, akrobatiaa, ketteryyttä ja nopeutta lapsen ikä huomioiden. Tunneilla kokeillaan erilaisia välineitä. Tunnilla liikutaan musiikin mukaan sekä leikitään erilaisia liikuntaleikkejä. Lapsen kehonhallinta kehittyy ja ryhmässä toimimisen taidot opitaan huomaamatta. Tunneilla valmistetaan myös esitysohjelma, joka esitetään seuran näytöksessä. 

Joukkuevoimistelun esikilpa (2 x 1,5 h / vk)

Esikilparyhmissä harjoitellaan monipuolisesti ja ilon kautta eri fyysisiä ominaisuuksia, psyykkisiä taitoja sekä joukkuevoimistelun perusteita kuten akrobatiaa, tasapainoja, hyppyjä, rytmitajua ja välineenkäsittelytaitoja. Ryhmät opettelevat myös kausittain voimisteluohjelman, jolla he pääsevät esiintymään Voimisteluliiton Stara-tapahtumiin sekä KRV:n omiin näytöksiin. Lisäksi esikilparyhmät tekevät yhteistyötä oman ikäluokkansa valmennusryhmien voimistelijoiden sekä valmentajatiimin kanssa. Mukaan pääsee ilman aikaisempaa lajitaustaa.

Miksi esikilparyhmään? JV-alkeet ryhmiin verraten esikilparyhmissä harjoitellaan joukkuevoimistelua hieman tavoitteellisemmin ja esiintymisiä on enemmän Stara-tapahtumien myötä. Treenimäärät ovat kuitenkin valmennusryhmiä pienemmät, joten lajin pariin pääsee matalammalla kynnyksellä mukaan! Ryhmän ideana on toimia myös ponnahduslautana kilpailevien valmennusryhmien puolelle.

Kilpa-aerobic harrasteryhmät yli 6v

Ryhmässä harjoitellaan vauhdikkaan kilpa-aerobicin alkeita, perusvoimistelutaitoja sekä lajin vaikeusliikkeitä pelien ja leikkien muodossa. Laji vaatii vartalonhallintaa, voimaa, nopeutta ja liikkuvuutta sekä esiintymisrohkeutta. Näitä kaikkia harjoitellaan hyvässä ilmapiirissä.

Lasten tanssi 3-4v ja 5-6v

Tunti kehittää lapsen motoriikkaa, tasapainoa, rytmiikkaa ja kehon tuntemusta ikäkaudelle sopivasti. Tunnilla tehdään paljon luovia harjoituksia. Sopii tytöille ja pojille.

MIX-tunti 7-11v

Tunti, jossa voit tutustua kauden aikana kaikkiin voimistelulajeihin. Mukana tanssi, tanssillinen voimistelu, joukkuevoimistelu, telinevoimistelu, TeamGym sekä kilpa-aerobic.

Viikot 35-40 TanVo ja tanssi
Viikot 41 ja 43-47 Kilpa-aerobic
Viikot 48-49 ja 2-5 Naisten telinevoimistelu
Viikot 6-9 ja 11 Joukkuevoimistelu
Viikot 12-16 TeamGym

Naisten telinevoimistelun kupariryhmät eri ikäisille (1h/vko)

Kupariryhmät on tarkoitettu kaikille 3-13-vuotiaille telinevoimistelun aloittaville voimistelijoille. Tunnilla harjoitellaan telinevoimistelun perusteita ja motorisia perustaitoja. Sisältää telineharjoittelun lisäksi pelejä ja leikkejä. Tavoitteena on tutustua telinevoimistelun maailmaan ja oppia uusia temppuja. Ryhmässä harjoitellaan myös Voimisteluliiton kuparimerkkiliikkeitä ja kuparimerkin suoritettuaan voi halutessaan ilmoittautua pronssiryhmään tammikuussa/seuraavalla kaudella.

Naisten telinevoimistelu pronssiryhmät eri ikäisille (1,5h/vko)

Tämä ryhmä on tarkoitettu voimistelijoille, jotka ovat suorittaneet kuparimerkin TAI aloittaneet pronssimerkin suorittamisen. Tavoitteena on kokea voimistelun riemua ja luoda hyvä pohja tuleville vaativammille tempuille. Tunnilla jatketaan telinevoimistelun perusliikkeiden kehittelyä ja harjoitellaan samalla pronssimerkin liikkeitä. Pronssimerkin suoritettuaan voi halutessaan ilmoittautua hopearyhmään tammikuussa/seuraavalla kaudella.

Naisten telinevoimistelun hopearyhmä (2 x 1,5h / vko)

Ryhmään voivat ilmoittautua pronssi- tai hopeamerkin kokonaan tai lähes kokonaan suorittaneet voimistelijat. Ryhmä harjoittelee kaksi kertaa viikossa. Tunnilla edetään vaativampiin liikkeisiin ryhmäläisten taitotason mukaan. Hopeamerkin suoritettuaan voi aloittaa kultamerkin suorittamisen, hopearyhmässä voi siis suorittaa myös kultamerkkiä. Hopearyhmästä voi edetä mahdollisuuksien mukaan NTV kilparyhmiin.

Naisten telinevoimistelun hopea-kultaryhmä (2 x 1,5h / vko)

Ryhmään voivat ilmoittautua hopeamerkin kokonaan tai lähes kokonaan suorittaneet voimistelijat. Ryhmä harjoittelee kaksi kertaa viikossa. Tunnilla suoritetaan pääosin kultamerkin liikkeitä, joten hopeamerkki tulisi olla suoritettuna lähes kokonaan. Hopea-kultaryhmästä voi edetä mahdollisuuksien mukaan NTV kilparyhmiin.

Perheakrobatia 3-6v

Perheliikunnassa tunneille osallistuvat vanhempi ja lapsi yhdessä. Lapsen kanssa suoritetaan temppuratoja, tanssitaan, tehdään pariakrobatiaa, harjoitellaan voimistelun alkeita ja perusmotorisia taitoja. Koko perhe mukaan liikkumaan!

Reipas aamu

Maksuton perheliikuntahetki + muuta mukavaa toimintaa. Alkuun noin 30min ohjattu jumppa, jonka jälkeen yhteistä tekemistä esim askartelua. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Ei ikärajaa. Tervetuloa!

Showtanssi 7-10v, 13-16v

Showtanssitunneilla harjoittelemme lajin tekniikkaa, sille ominaista rytmiikkaa sekä ilmaisua. Tunnilla opettelemme showtanssille tyypillisiä liikkeitä, kuten erilaisia piruetteja, jalanheittoja, hyppyjä, kehorytmiikkaa ja isolaatioita. Tuntiin kuuluu alkulämmittely, tekniikkaharjoitteita sekä loppusarja, jossa yhdistelemme tunnin aikana opittuja asioita.

TanVo harraste 6-9v

TanVo -harrasteryhmässä harjoitellaan perusvoimistelutaitoja sekä lajille ominaista virtaavaa, tanssillista liikettä. Tunnit koostuvat alkulämmittelystä, liikesarjoista, venyttelyistä ja erilaisista peleistä ja leikeistä. Kauden aikana harjoitellaan myös esitys seuran näytökseen.

TeamGym Temppu 5-6v

TeamGym harrasteryhmä on 5-6 vuotiaille aloittaville voimistelijoille tarkoitettu ryhmä, jossa keskitytään perusvoimisteluun ja ketteryyteen leikinomaisesti. Ryhmä tarjoaa turvallisen paikan opetella kehon hallintaa, sekä itsensä haastamista. TeamGymin omaisesti harjoituksissa tullaan opettelemaan trampetin sekä volttiradan käyttöä. Iso trampoliini tulee olemaan myös isossa roolissa lasten kehonhallinnan parantamisessa.

TeamGym Taitotemppu 6-7v

TeamGym harrasteryhmä on 6-7-vuotiaille aloittaville tai jo vuoden temppuryhmässä olleille voimistelijoille tarkoitettu ryhmä, jossa keskitytään TeamGymin perusteisiin leikinomaisesti. Ryhmä tarjoaa turvallisen paikan opetella kehon hallintaa, sekä itsensä haastamista. TeamGymin omaisesti harjoituksissa tullaan opettelemaan trampetin sekä volttiradan käyttöä, vapaaohjelman elementtejä sisällytetään harjoituksissa alkulämmittelyyn. Iso trampoliini tulee olemaan myös isossa roolissa lasten kehonhallinnan parantemisessa.

TeamGym Taiturit 8-13v

TeamGymin harrasteryhmä, jossa voimistelijat etenevät omalla tasollaan, eli ryhmään ovat kaikki ikäryhmän voimistelijat tervetulleita. Harjoituksissa keskitytään volttiradan ja trampetin liikkeisiin, vapaaohjelman elementtejä harjoitellaan alkulämmittelyssä. Iso trampoliini on myös keskeinen osa harjoituksia. Ryhmän voimistelijoilla on mahdollisuus osallistua kilpaharrasteluokan kilpailuihin Voimistelupäivillä.

TeamGym Nuoret 14-17v

TeamGymin nuorille suunnattu harrasteryhmä, jossa voimistelijat etenevät omalla tasollaan. Ryhmään ovat kaikki ikänsä puolesta sopivat tervetulleita. Mukana ryhmässä voi harjoitella niin vaikeampia voltteja ja sarjoja kuin myös ensimmäistä volttiansa ikinä. Harjoituksissa keskitytään volttiradan ja trampetin liikkeisiin, vapaaohjelman elementteihin sekä alkulämmittelyssä tehtävään perusvoimisteluun. Iso trampoliini on myös keskeinen osa harjoituksia.

Telinetemppu 3-6v

Monipuolinen tunti telineillä, joka sisältää mm. hauskoja temppuratoja. Lisäksi leikkejä, pelejä ja perusvoimistelutaitojen opettelua. Sopii tytöille ja pojille.

Voimistelukoulu 4-5v ja 6-7v

Voimistelukoulussa liikkuminen on iloinen asia! Siellä jokaisella lapsella on oikeus harjoitella perusliikuntataitoja omien taitojensa ja toiveidensa mukaisesti. Voimistelukoulussa luodaan voimistelutaitojen pohja, josta lapsi voi ponnistaa eteenpäin voimistelun tai tanssin harrasteryhmään. Voimistelukoulukonsepti on Suomen Voimisteluliiton valmis konsepti.

Volttiryhmä alkeet 8-11v ja 10-13v

Sopii voimistelun aloittaville voimistelijoille. Ryhmässä harjoitellaan voimistelun ja akrobatian perusteita ryhmäläisten taitotaso ja toiveet huomioiden. Harjoituksia tehdään freegymin henkeen rennosti, mutta turvallisesti. Tavoitteena on tuottaa onnistumisen elämyksiä ja voimistelun iloa.

Volttiryhmä jatko 8-11v ja 10-13v

Sopii lapsille, joilla on jo voimistelutaustaa. Ryhmässä harjoitellaan voimistelua ja akrobatiaa ryhmäläisten taitotaso ja toiveet huomioiden. Harjoituksia tehdään freegymin henkeen rennosti, mutta turvallisesti. Tavoitteena on tuottaa onnistumisen elämyksiä ja voimistelun iloa.

Open Gym – tunnit

Open Gym –tunnit ovat vapaaharjoitteluvuoroja Jynkän koululla. Telinevoimistelua varten varustetusta salista löytyy mm. puomeja, rekkejä, ilmavolttirata, trampoliineja, volttimonttu ja paljon muuta. Salissa saa harjoitella ja temppuilla telineillä vapaasti turvallisuussääntöjen puitteissa. Alle 6-vuotiaat temppuilevat yhdessä oman aikuisen kanssa, myös vanhemmat sisarukset voivat tulla mukaan.

Jokaisen harjoittelijan pitää allekirjoittaa vastuurajoituslomake (alle 18-vuotiaiden osalta tarvitaan huoltajan allekirjoitus). Lomakkeen voi täyttää paikan päällä tai tulostaa tästä. Täytetty lomake toimitetaan järjestäjälle paikanpäällä.

Vastuurajoituslomake

Hinta 5 € / hlö, ei ennakkoilmoittautumista.
Suosittelemme MobilePaylla maksamista, myös käteismaksu käy.

OPEN GYM -tuntien harjoitusvuorot ovat Jynkän koululla, osoite Maitotie 2, C-ovi.

Alle 6v klo 15.00-15.55
Yli 6v klo 16.00.-16.55

Syksyn 2021 harjoituskerrat:
Syyskuussa 12.9. ja 26.9.
Lokakuussa 10.10. ja 31.10.
Marraskuussa 14.11. ja 28.11.
Joulukuussa 5.12.