Kuopion Reippaan Voimistelijat

 
 

Telinevoimistelusta vaatii notkeutta ja voimaa

Telinevoimistelu on laji, jossa tarvitaan hyvää vartalon hallintaa sekä paljon voimaa ja rohkeutta.

Telineillä tehdään erilaisia liikkeitä yhdistelmänä tai toistaen. Liikkeet jaetaan telinekohtaisesti luonteensa mukaan esimerkiksi akrobatiaan, voimistelullisiin hyppyihin ja käännöksiin, tasapainoliikkeisiin ja alastuloihin. Tarkoituksena on yhdistellä eri liikelajien liikkeitä esteettisesti toisiinsa ja toteuttaa sarja alusta loppuun mahdollisimman virheettömästi.

Telinevoimistelun perusliikkeiden parissa on mahdollisuus kehittää mm. kehonhallintaa, voimaa, koordinaatiota ja liikkuvuutta sekä haastaa ja ylittää itsensä.

Telinevoimistelu KRV:ssä

KRV:ssä on noin 400 telinevoimistelijaa, joista kilparyhmissä voimistelee noin 75.

Kilparyhmien kokoon vaikuttavat valmentajien ja ohjaajien määrä sekä käytettävissä olevat tilat ja harjoitusvuorot.

Valinnat kilparyhmiin

Voimistelijat valitaan kilparyhmiin seuraavien kriteerien perusteella:

  • Voimistelijan taitotaso ja kilpaluokka
  • Voimistelijan motivaatio harjoitella
  • Voimistelijan menestyminen kilpailuissa
  • Kilparyhmätestit ja liiketestit
  • Valmentajan kokonaisnäkemys voimistelijasta

Valmentajat seuraavat ryhmänsä voimistelijoiden potentiaalia ja edistymistä ja tekevät päätökset ryhmän kokoonpanosta kesäkuussa kauden päätteeksi. Tarvittaessa muutoksia voidaan tehdä kumpaankin suuntaan myös kesken kauden. Tavoitteenamme on, että voimme tarjota jokaiselle voimistelijalle hänen tasoaan ja tavoitteitaan parhaiten vastaavan valmennusryhmän.

Lisäksi pronssi-, hopea- ja kultamerkki tulee olla suoritettuna ennen valintaa kilparyhmään. Tämä ei luonnollisestikaan koske aloittelevien voimistelijoiden kilparyhmää.

Kysy lisää telinevoimistelu.krv@gmail.com!

KRV:n telinevoimistelijoiden uutisia

Täällä pääset seuraamaan KRV:n telinevoimistelijoiden kuulumisia.

Lue lisää tulevista merkkitesteistä täältä.

14.03.2022

OpenGymit kaudella 2021-2022

06.04.2021

Hae mukaan telinevoimistelun valmennusryhmään!

06.03.2021

Kisakausi alkoi telinevoimistelijoilla

17.09.2020

Syksyinen Stara ja harjoituskisat

Arkisto

Harjoitusmaksut kilparyhmissä

Kilparyhmissä jokainen voimistelija maksaa 160 € seuran toimintamaksun (sisarale 25 %) sekä 25 € jäsenmaksun.

Seuratoiminnan yleiskuluista katetaan osa jokaiselta kilparyhmäläiseltä veloitettavalla toimintamaksulla. Toimintamaksu on kaikille voimistelijoille samansuuruinen. Toimintamaksu maksetaan kerran vuodessa. Lue lisää toimintamaksusta.

Kauden 2022-2023 hinnasto päivitetään tälle sivulle myöhemmin.

Kilpailujärjestelmä

Naisten telinevoimistelussa (NTV) kilpaillaan neljällä telineellä: hyppy, nojapuut, puomi ja permanto.

Naisten telinevoimistelun kansallinen kilpailujärjestelmä perustuu luokkakilpailuihin. Kilpailla voi kahdella eri linjalla: kilpalinjalla luokissa B-G ja maajoukkuelinjalla luokissa 2-5. Ensimmäisen luokan eli A- tai 1-luokan muodostaa Voimistelun Stara-tapahtuma, jonka aikana aloitetaan niin kutsuttujen suoritusmerkkien (pronssi, hopea, kulta ja timantti) suorittaminen. Kilpaileminen aloitetaan Stara-tapahtumasta, jonka jälkeen kaikille pakollisina tulevat luokat B, C ja D. D-luokan jälkeen voimistelija voi siirtyä maajoukkuelinjalle aloittaen luokasta 2 tai jatkaa kilpalinjalla E-luokasta eteenpäin. Siirtyminen luokasta toiseen vaatii tietyn kilpailutuloksen ja/tai suoritusmerkin saavuttamista.

Timanttimerkki  

Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, kun voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. Voimistelijan on suoritettava 25 liikkeestä hyväksytysti vähintään 20 liikettä. Suoritettavat liikkeet voi valita itse, kuitenkin niin että mistään osiosta (hyppy, nojapuut, puomi, permanto, perusvoimistelu, voima, liikkuvuus) ei jää suorittamatta kuin enintään yksi liike.

Maajoukkuelinjan luokkaan 2 voi osallistua vain, jos on suorittanut timanttimerkin liikkeet hyväksytysti ja kun on saanut D-luokan kilpailusta vähintään kategorian V. Voimistelijalla on oltava timanttimerkkitesti suoritettuna myös ennen kuin hän pyrkii Voimisteluliiton esimaajoukkueryhmä Minoreihin.

KRV:stä timanttimerkin suorittaneet

  • Emmi Heiskanen
  • Anni Heiskanen
  • Verna Keinänen
  • Iitu Lehikoinen
  • Lauriina Lindström
  • Lotta Pisto
  • Mona Rannanheimo
  • Saara Ruoppi
  • Iina Ruuskanen
  • Nea Ruuskanen
  • Miitta Makkonen
  • Emma Timonen
  • Vilma Pisto
  • Netta Järvinen
  • Iiris Mäkeläinen
  • Saara Jaroma
  • Senni Kuronen
  • Aino Muona
  • Emilia Kolehmainen
  • Kiia Remes
  • Maija Ruoppi
  • Emilia Eronen
  • Kerttu Kontro
  • Venla Reinikainen
  • Lina Martikainen
  • Mette Montell
  • Hilda-Mari Niemeläinen
  • Lili Martikainen
  • Jade Nuutinen
  • Anni Pajula
  • Vilma Keränen

Kilparyhmät 2022-2023

Seurassa toimii 7 kilparyhmää, jotka on jaettu kahteen kategoriaan: huippuryhmät ja kilparyhmät. Molemmissa ryhmissä suoritetaan merkkeja ja kilpaillaan, mutta huippuryhmissä tähtäin on timanttimerkin suorittamisessa ja/tai maajoukkuelinjalla kilpailemisessa. Kilparyhmissä tähtäin on smaragdimerkin suorittamisessa ja kilpailemisessa kilpalinjan omavalintaisissa luokissa E-G. Voimistelijat valitaan ryhmiin aina kaudeksi kerrallaan, ja voimistelijan kehityksen ja motivaation mukaan siirtyminen ryhmästä toiseen on mahdollista aina kilpailukauden päättyessä.

    Huippu 1

    • Valmentajat Meiju Virta, Liisa Sivonen, Saara Ruoppi, Riina Paarma (fysiikka)
    • Harjoitusmäärä 16,75 h/vko + aamuharjoitukset 1,5-4 h/vko
    • Voimistelijat ovat syntyneet 2004-2011 ja voimistelevat luokissa MJ1-FIG ja G/H.
    • Ryhmäläiset ovat suorittaneet timanttimerkin.
    • Ryhmän voimistelijoista suurin osa kuuluu Kuopion alueen urheiluakatemiaan tai urheiluyläkouluun.
    • Voimisteluliiton valmennusryhmiin kuuluvat voimistelijat: Iina Ruuskanen (Maajoukkue B-naiset), Emilia Kolehmainen, Kiia Remes, Aino Muona (Bemarit – maajoukkueen esivalmennusryhmä), Maija Ruoppi (Tulokkaiden maajoukkue), Kerttu Kontro ja Venla Reinikainen (Minorit – maajoukkueen esivalmennusryhmä)
    • Ryhmän voimistelijat tavoittelevat pääsyä maajoukkueeseen ja maajoukkueen esivalmennukseen sekä menestystä kansallisella tasolla luokkakilpailuissa ja SM-kilpailuissa. Osa voimistelijoista tavoittelee myös edustuspaikkoja kansainvälisiin kilpailuihin.

    Huippu 2

    • Valmentajat Meiju Virta, Liisa Sivonen, Lotta Pisto ja Vilma Pisto
    • Harjoitusmäärä 15 h/vko
    • Voimistelijat ovat syntyneet 2009-2013 ja voimistelevat luokissa C, D ja F. Voimistelijat ovat suorittaneet timanttimerkin tai suorittavat sitä
    • Voimisteluliiton valmennusryhmiin kuuluvat voimistelijat: Hilda-Mari Niemeläinen, Emilia Eronen, Lina Martikainen, Emilia Mutanen, Erika Siimes, Veera Hirvonen, Mette Montell (Alueminorit – alueellinen esivalmennusryhmä)
    • Ryhmän voimistelijat tavoittelevat kilpailemista maajoukkuelinjalla tai kilpalinjan korkeimmissa luokissa sekä pääsyä Voimisteluliiton valmennusryhmiin

    Kilpa 1

    • Valmentaja Alisa Niskanen ja Nea Ruuskanen
    • Harjoitusmäärä 12 h/vko
    • Voimistelijat ovat syntyneet 2004-2009 ja voimistelevat luokissa D-F.
    • Ryhmän voimistelijoiden tavoitteena on edetä urallaan kilpailemaan omia vahvuuksiaan hyödyntäen kilpalinjan korkeimpiin luokkiin (F/G).

    Kilpa 2

    • Valmentajat Miia Kulmala, Nea Ruuskanen ja Vilma Korhonen
    • Harjoitusmäärä 13,5 h/vko
    • Voimistelijat ovat syntyneet 2008-2011 ja voimistelevat luokissa C-D sekä suorittavat smaragdimerkkiä tai timanttimerkkiä.
    • Ryhmän voimistelijat tavoittelevat tulevaisuudessa etenemistä kilpalinjan omavalintaisiin luokkiin (E/F)
    • Voimisteluliiton valmennusryhmiin kuuluvat voimistelijat: Sanni Kettunen (Alueminorit – alueellinen esivalmennusryhmä)

    Kilpa 3

    • Valmentajat Siri Leppäsaari, Peppi Luostarinen, Riina Paavola ja Iina Ruuskanen
    • Harjoitusmäärä 9 h/vko
    • Voimistelijat ovat syntyneet 2008-2011 ja voimistelevat luokissa B-C  sekä suorittavat kultamerkkiä.
    • Ryhmän voimistelijat tavoittelevat tulevaisuudessa etenemistä kilpalinjan omavalintaisiin luokkiin (E).

    Kilpa 4

    • Valmentajat Miia Kulmala, Sofia Varis ja Saara Ruoppi
    • Harjoitusmäärä 9 h/vko
    • Voimistelijat ovat syntyneet 2011-2014 ja kilpailevat B-luokassa ja C-luokassa sekä suorittavat hopea- ja kultamerkkejä. Osa on aloittanut timanttimerkin suorittamisen.
    • Ryhmän voimistelijat tavoittelevat tulevaisuudessa etenemistä kilpalinjan omavalintaisiin luokkiin (E).
    • Voimisteluliiton valmennusryhmiin kuuluvat voimistelijat: Milka Montell, Linnea Ahokas, Iines Koskela, Elli Linnilä (Alueminorit – alueellinen esivalmennusryhmä)

    Alkeiskilpa

    • Valmentajat Vilma Korhonen, Emma Pitkänen ja Linda Vehniäinen
    • Harjoitusmäärä 4,5 h/vko
    • Ryhmässä harjoitellaan voimistelun perustaitoja ja suoritetaan kupari-, pronssi- ja hopeamerkkejä

    Maajoukkuevoimistelijat

    Iina Ruuskanen

    Syntymävuosi: 2004
    Aloittanut voimistelun: 2011
    Kilpailutaso: SM-taso / mj5-luokka
    Voimisteluliiton valmennusryhmät: Minorit 2016-2017, Bemarit 2017-2018, A-maajoukkue tytöt 2018-2019, B-maajoukkueen tehotreeniryhmä 2019-2020, B-maajoukkue 2020–>
    Valmentajat: Meiju Virta, Jenni Vähämaa (fysiikka), Liisa Sivonen
    Koulu: Kuopion Klassillinen lukio, urheiluakatemia
    Koreografia: Jouki Tikkanen
    Lempiteline: puomi ja permanto
    Tavoitteet: päästä B-mj TTR-ryhmään ja menestyä SM-kisoissa

     

    Maija Ruoppi

    Syntymävuosi: 2011
    Aloittanut voimistelun:
    Kilpailutaso: MJ2-luokka
    Voimisteluliiton valmennusryhmät: Minorit 2021, Tulokkaiden maajoukkue 2022 –>
    Valmentajat: Meiju Virta, Liisa Sivonen, Saara Ruoppi, Riina Paarma (fysiikka)
    Koulu: Haapaniemen koulu
    Koreografia: Essi Hyvärinen
    Lempiteline:
    Tavoitteet:

     

     

    Meiju Virta

    Päävalmentaja
    Huippu 1 ja Huippu 2

    Tutustu ›

     

    Liisa Sivonen

    Huippu 1 ja Huippu 2

    Tutustu ›

     

    Saara Ruoppi

    Huippu 1, Huippu 2 ja Kilpa 4

    Tutustu ›

     

    Lotta Pisto

    Huippu 2

    Tutustu ›

     

    Vilma Pisto

    Huippu 2 ja harrasteryhmät

    Tutustu ›

     

    Alisa Niskanen

    Kilpa 1

    Tutustu ›

     

    Nea Ruuskanen

    Kilpa 1 ja Kilpa 2

    Tutustu ›

     

    Miia Kulmala

    Kilpa 2 ja Kilpa 4

    Tutustu ›

     

    Vilma Korhonen

    Kilpa 2 ja Alkeiskilpa

    Tutustu ›

     

    Siri Leppäsaari

    Kilpa 3

    Tutustu ›

     

    Riina Paavola

    Kilpa 3

    Tutustu ›

     

    Iina Ruuskanen

    Kilpa 3

    Tutustu ›

     

    Sofia Varis

    Kilpa 4

    Tutustu ›

     

    Linda Vehniäinen

    Alkeiskilpa

    Tutustu ›

     

    Emma Pitkänen

    Alkeiskilpa

    Tutustu ›