Ja taas yksi ketterä liki yhdeksänkymppinen kiltalainen! Käy melkein joka päivä
keskimäärin viiden kilometrin sauvakävelylenkillä ja lisäksi kahdella viikoittaisella
jumppatunnilla!
Tämä virkeä leskirouva on vuonna 1930 Akaan pitäjässä syntynyt Kerttu Mattila.
Hämäläisestä Akaasta Kerttu muutti vanhempiensa kanssa Kuopion maalaiskunnan
Päivärantaan 30-luvun puolivälissä. Tuolta ajalta alkavat hänen liikuntamuistonsa.
Päiväranta oli täyttä maaseutua, Kertunkin perheessä oli lehmä, kanoja ja muita
eläimiä. Kahden lastenkodin lisäksi siellä oli vain muutama talo. Lapset hiihtivät ja
laskivat mäkeä talvella, kesällä uivat ja pelasivat heinäpellolla pesäpalloa omilla
säännöillään.
Kymppi päivässä kouluun
Rautatieläisen lapsena Kerttu olisi voinut mennä junalla kouluun Puijonsarven
pysäkiltä kaupunkiin, mutta koska lastenkotien lapset kulkivat enimmäkseen jalan
tai hiihtämällä, kulki Kerttukin porukan mukana. Reilun kymmenen kilometrin hiihto
siis päivittäin. Kerttu muistaa, miten Puijon koululta noustiin ensin Puijolle, laskettiin
sitten Antikkala, noustiin ”Patakukkulalle” eli Inkilänmäelle ja siitä laskettiin taas
mäki alas.
Kerttu kävi kansakoulua kahdeksan vuotta. Oli mentävä siihen kouluun, jossa oli
tilaa. Hän ehti käydä Puijon koulun lisäksi Männistön koulua, Asemakoulua,
Puistokoulua ja Valkeisen koulua. Koulua käytiin joinakin vuosina kahdessa vuorossa.
Suksia kului ja katkesi. – Isä paikkaili niitä pellillä, ja joka jouluna lahjaksi tuli uudet
sukset, Kerttu kuvaa kulutusta.
Koulun voimistelutunneistakin Kerttu piti, mutta mihinkään seuraan hän ei vielä
nuoruudessaan kuulunut. – Ehkä urheilusta tykkäsin enemmän. Hiihto oli mieluisin
laji, hän miettii. Kuopion koulujen välisiin hiihtokilpailuihinkin hän osallistui.
Pari vuotta sodan jälkeen Kertun perhe muutti kaupunkiin. Ennen kauppakoulua
Kerttu oli töissä Minna Canthin kaupassa, koulun jälkeen hän meni SOK:lle.
Kaksi lapinhullua
Kerttu tapasi tulevan miehensä talvella 1952 ja jo seuraavan vuoden keväällä pari
teki ensimmäisen hiihtoreissunsa Lappiin Pallakselle. –Lapinhulluus iski heti, Kerttu
sanoo. Sen jälkeen pari matkasi junalla ja postiautolla joka kevättalvi jonnekin päin
Lappia. Tutuksi tulivat Pyhä, Levi, Pallas, Kilpisjärvi, Saariselkä…
Alkuun Mattilat hiihtivät porukassa, jonka kokenut vetäjä teki latua edeltä. Koneella
tehtyjä latuja ei ollut. Sukset olivat tavalliset hiihtosukset. Enimmäkseen porukka
hiihti päiväretkiä, 20-30 kilometriä päivässä. Matka on aika huima, kun ottaa
huomioon, että ladut tehtiin hiihtämällä.
Mukavana muistona Kerttu mainitsee muun muassa Kilpisjärven, jossa hiihdeltiin
kolmen valtakunnan rajalla. Mistään ei tiennyt, missä maassa milloinkin oltiin.
Pelottavia taas olivat tunturissa yllättäneet myrskyt. Erään kerran Pallaksella
näkyvyys oli niin huono, että toinen jäi aina reittiopasteena toimivan ristipylvään
kohdalle ja toinen eteni, kunnes erotti pyryn keskeltä seuraavan opasteen. Sitten
toinen tuli mukaan ja edettiin yhdessä. Ristipylväiden väli oli muutamia satoja
metrejä.
Lapin hiihtoretkillä Mattilat kävivät yleensä huhtikuun alkupuolella. Sitten kun perhe
hankki oman auton 60-luvun alkupuolella, Lapissa käytiin myös kesäaikaan
vaeltelemassa. Vaellusretkistä Kertulle on jäänyt mieleen Kakslauttasesta Kiilopään
maisemiin tehty retki. – Viimeiseen voimanpisaraan käveltiin. Piti ylittää itsensä.
Myös kotimaisemissa Mattilat vaeltelivat metsissä, veneilivät ja telttailivat saarissa.
Voimisteluseuraan 50-luvulla
Työkaveri houkutteli Kertun Reippaan Naisvoimistelijoihin 50-luvun puolivälin
paikkeilla. Kun perhe sitten muutti Pohjolankadulle 60-luvun alussa, eikä Reippaan
Naisvoimistelijoilla ollut Männistössä tunteja, Kerttu vaihtoi Kuopion
Naisvoimistelijoihin. Tämän seuran tunneilla Männistön koululla Kerttu kävi
kymmenien vuosien ajan. Lähes saman ajan hän toimi seuran tilintarkastajana ja
killan sihteerinäkin melkein 30 vuotta.
Kertun mukaan Naisvoimistelijat joutui kuitenkin ajan myötä aika huonoihin
kantimiin. Ohjaajista ja rahasta oli pula. Siksi ruvettiin etsimään yhteyksiä Reippaan
Voimistelijoihin, ja seurat yhdistyivät vuonna 2014.
-Alkuun oli haikeaa, Kerttu myöntää. Yhdistyneessä Uskollisuuden Killassa Kerttu
käy, mutta seuran voimistelutunneilla ei. Saarijärvellä asuvalle Kertulle kaupungin
järjestämät jumpat Mäntylässä ja Männistön kirkolla ovat lähempänä.
”Liikunta on pitänyt elämää kasassa”
Kolmekymppisenä Kerttu koki muutaman vuoden aikana useita iloja ja suruja. Äiti
kuoli, häät pidettiin, syntyi poika, isä kuoli. Silloin liikunta, etenkin vaeltelu
luonnossa auttoi.
Mieluisinta lajiaan, hiihtoa, Kerttu ei ole harrastanut kevättalven 2013 jälkeen.
Silloin vielä miehen voimat riittivät lyhyeen lenkkiin jäällä. Sitten kun hiihtokaveri
uupui, päätti Kerttukin lopettaa.
Sen sijaan sauvakävelystä hän tykkää. Mieluusti yksin, niin että saa pitää vauhdin
mieleisenään. Kymmeniä vuosia Kerttu on viettänyt kesää mökillä Sotkamossa.
Siellä saa liikuntaa kaikenlaisesta puuhailusta. Kerttu on ollut aina innokas
marjastaja. – Vaikka poika on kyllä kieltänyt menemästä enää metsään yksin, Kerttu
naurahtaa.
Kaija Kervinen 1.3.2019
