Vanantaan kartano Janakkalassa Hämeessä syksyllä 1927. Kartanon sepän perheen
keskimmäinen tytär, Linnea, syntyy. Pienenä hän saa hellittelynimen ”isin mötti”. – Olin pullukka, kertoo Linnea.
Seppä kuului alustalaisiin, mutta ammatti oli arvostettu ja hyvin palkattu. Niinpä
Linnea sai tarpeelliset urheiluvälineet ihan kaupasta ostettuina. Syrjäisellä
maaseudulla ei toiminut mitään urheiluseuroja, eikä kartanokaan järjestänyt tai
tukenut alustalaisten lasten harrastuksia. Lapsia oli kuitenkin paljon, joten
omatoimisia leikkejä, pelejä ja urheilua riitti, hiihtoa, pesäpalloa jne.
Matkaa kansakouluun Linnealla oli kolme kilometriä, joten sen tallaaminen päivittäin
kävi liikunnasta. Koulun puolesta ei harrastuksia 30-luvulla tarjottu.
Sotavuosien kokemuksia
Talvisotaa edeltävänä vuonna Linnea lähti oppikouluun Hämeenlinnaan. Kolme
kilometriä kävelyä, puoli tuntia junassa, asemalta vielä pari kilometriä koululle –
siinä tuli arkiliikuntaa.
Kotona lapset luistelivat kartanon lähellä sijaitsevalla Puujoella. Talvisodan ajalta
Linnealla on karmaiseva muisto: luistelijat ryntäsivät ojaan piiloon, kun
pommikonelaivue lensi ylitse. Pommeja koneet eivät onneksi pudottaneet.
Koulu oli suljettuna vain jonkin aikaa talvisodan aikana. Sotavuosina koulun ohella
riitti kotirintamalla kaikenlaista puuhaa. Pikkulotat muun muassa keräsivät marjoja
ja sieniä, pakkasivat rintamalle leivottuja leipiä, toimivat kartanon
puhelinkeskuksessa ja keittiössä. Vanantaan kartanossa toimi nimittäin
kotijoukkojen esikunta. Siellä Linnea tuli nähneeksi ja passanneeksi monenlaisia
sotaherroja ja muuta tunnettua väkeä.
Kun Linnea pääsi keskikoulusta, sota vielä jatkui. Hänet pyydettiin töihin kartanon
konttoriin. – Siitä se konttoristin ura alkoi, hän toteaa.
Jatkosodan lopulla Linnean liikuntatarinaan liittyy sitten jo urheiluseura Janakkalan
Jana. Nuorten porukka pyöräili pesäpallo- ja lentopalloharjoituksiin kerran viikossa.
Edestakaista matkaa kertyi kaksikymmentä kilometriä. Voimisteluseuraa ei seudulla
ollut tuolloin tarjolla.
Mäntsälä mielessäin
Sodan jälkeen Linnea lähti kotoa ensin Hämeenlinnaan kansanhuoltopiirin ja sitten
Mäntsälään Saaren kartanon maille perustetun maatalousoppilaitoksen
konttoristiksi. Maiden tilanhoitajana toimi sodasta palannut agronomi Ruhanen. Ja
niin siinä sitten kävi, että konttoristista tuli kotiäiti!
Tässä vaiheessa Linnean elämään tuli paikallisen urheiluseuran järjestämä
naisvoimistelu. Mutta vain kesäisin, sillä paikkakunnalla ei ollut salia. Kerran viikossa
kotiäiti liikuskeli tamburiinin tahtiin.
Elämä iskee
Kaksilapsinen perhe muutti Lauritsalaan vuonna -52, kun perheen isä vaihtoi työtä
Kaukas Osakeyhtiön maiden hoitajaksi. Kolmaskin lapsi syntyi, mutta heti kun pääsi,
kotiäiti jatkoi voimisteluharrastustaan Suomen Naisten Liikuntakasvatusliittoon
kuuluvassa seurassa. Oikein voimisteluasujakin jo hankki.
Lauritsalan vuodet pysähtyivät kuin seinään vuonna -63, kun Linnean mies äkisti
menehtyi. 36-vuotias leski lapsineen muutti Kuopioon, miehensä kotikaupunkiin, ja
ryhtyi taas konttoristiksi.
Hyvää oloa voimistelusta
Jo samana syksynä Linnea etsi voimisteluseuraa. Hän kävi pari kertaa
Naisvoimistelijoissa, mutta jostain syystä ei heti kotiutunut. Linnea siirtyi Reippaan
Naisvoimistelijoihin, jossa hän tykästyi heti ystävälliseen ilmapiiriin ja sai
pitkäaikaisiksi kehittyneitä ystävyyssuhteita. Tunnit olivat myös lähellä keskustassa
sijaitsevaa kotia.
Voimistelutuntien lisäksi Linnea kävi uimassa, hiihti, pyöräili ja teki joka viikko
mukavien ihmisten kanssa kymmenen kilometrin kävelylenkkejä Niuvaan. Vuosien
mittaan hän on harrastanut lisäksi muun muassa joogaa ja senioritanssia.
Kaikkein vilkkainta Linnean liikuntarintamalla oli sen jälkeen, kun hän jäi 80-luvun
lopulla 62-vuotiaana eläkkeelle.
Mikä häntä on sitten juuri voimistelussa lajina viehättänyt?
– Voimistelu käy läpi koko kehon, joka lihaksen. Sen jälkeen on aina hyvä olo, Linnea
kuvailee ja lisää vielä hyvät ystävät.
Killassa Linnea on käynyt vuosikymmeniä. Mihinkään luottamustehtäviin hän ei ole
halunnut.
-Takarivin tyttö olen ollut, mutta uskollinen kiltalainen, hän luonnehtii. Killan omassa
jumpassa hän kävi vuosikymmeniä ja on tykännyt olla mukana Killan retkillä ja
kiltapiirin jumppakursseilla mm. Tanhuvaarassa.
Entäpä nyt, Linnea?
Senioritalossa Männistössä asuva yli yhdeksänkymppinen Linnea käy edelleen oman
talon tuolijumpassa. Kävisi joogassakin, mutta ei ole mahtunut ryhmään.
Kävelylenkille saattaa edelleen tulla mittaa kymmenkunta kilometriä.
Vaikka ikääntymisen myötä on tullut vaivoja, liikuntalääke näkyy. Haastateltavaksi
tullessa kenkien riisumiseen tarjottu tuoli on tarpeeton. Ehkäpä sama lääke on
osaltaan auttanut siinä, että haastateltavalla on uskomattoman kaunis ja selkeä
puhe!
21.1.2019 Kaija Kervinen
