TIEDOTE 9.4.2021
Voimistelupäivät ja Voimistelun ja tanssin Lumo -tapahtuma siirtyvät kesäkuulta vallitsevasta koronavirustilanteesta johtuen vuoteen 2024. Järjestävänä seurana toimii tällöinkin Kuopion Reippaan Voimistelijat. Vuoden 2022 Voimistelupäivät järjestetään suunnitellusti Tampereella Gymnaestradan yhteydessä ja 2023 Oulussa.
Voimistelupäivät ja Voimistelun ja tanssin Lumo -tapahtuma oli tarkoitus järjestää Kuopiossa 11.-13.6.2021. Tapahtuma olisi koonnut jopa 4000 osallistujaa ympäri Suomen kilpailemaan ja esiintymään esitellen voimistelun ja tanssin elinkaarta ja riemua aina lapsista ikääntyneisiin. Nykyisessä koronavirustilanteessa Voimistelupäivien ja Voimistelun ja tanssin Lumo -tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ja terveysturvallisesti ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista, mistä johtuen Suomen Voimisteluliitto ja järjestävä seura Kuopion Reippaan Voimistelijat tekivät yhteispäätöksen siirtää tapahtuma kesälle 2024.
– Peruutusten ja siirtojen tekeminen on aina harmillista, mutta terveysturvallisuus ja vastuullinen toiminta ovat etusijalla. Tällaisen tapahtuman järjestäminen vaatii paljon työtä järjestävältä seuralta. Siksi on hienoa, että seura lähtee järjestämään tapahtumaa ja pääsemme näkemään Voimistelupäivät ja Lumo-tapahtuman Kuopiossa 2024, kertoo Suomen Voimisteluliiton toiminnanjohtaja Maria Laakso.
– Tapahtuma myönnettiin seurallemme syksyllä 2017 ja siitä asti olemme rakentaneet tätä suurtapahtumaa Kuopioon. Järjestelyissä on ollut mukana suuri joukko toimijoita; työntekijöitämme, seuramme vapaaehtoisia paikallisia yrityksiä sekä Kuopion kaupunki. Haluan kiittää kaikkia näitä tahoja suurella sydämellä tehdystä työstä. Suuntaamme nyt yhdessä Suomen Voimisteluliiton ja Kuopion kaupungin kanssa katseet kesään 2024, kertoo Kuopion Reippaan Voimistelijoiden toiminnanjohtaja ja Voimistelupäivien tapahtumapäällikkö Jonna Heikkinen.
Vuosittain järjestettävien Voimistelupäivien tunnelmasta päästään nauttimaan seuraavan kerran Tampereella, kun tapahtuma järjestetään osana Tampere Gymnaestrada -suurtapahtumaa kesäkuussa 2022.
Lisätiedot:
Maria Laakso, toiminnanjohtaja, Suomen Voimisteluliitto, puh. 050 5626 226
Jonna Heikkinen, toiminnanjohtaja, Kuopion Reippaan Voimistelijat, puh. 044 235 0635