Kuopion Reippaan Voimistelijat

 

Voimistelupäivät ja Lumo-finaali siirtyvät kesään 2021

17.03.2020

Vuoden suurin voimistelutapahtuma Voimistelupäivät ja Voimistelun ja tanssin Lumo -finaali siirtyvät tältä kesältä vallitsevan koronavirustilanteen takia. Voimistelupäivät ja Voimistelun ja tanssin Lumo -finaali siirretään ensi kesään, jolloin tapahtuma järjestetään 11.-13.6.2021 Kuopiossa.

Kuopion Reippaan Voimistelijoiden toiminnanjohtaja Jonna Heikkinen toimii Voimistelupäivien tapahtumapäällikkönä. Hänen mukaansa järjestelyt olivat jo pitkällä, mutta seuralle ei aiheudu merkittäviä kustannuksia tapahtuman siirrosta.

Heikkinen kertoo, että tapahtuman ohjelma ja suorituspaikat pysyvät samoina. Kesällä 2021 tapahtuman suorituspaikkoja ovat Kuopio-halli, jäähalli sekä Musiikkikeskus.

”Olemme saaneet tapahtumaan mukaan loistavia yhteistyökumppaneita ja paikallisia yrityksiä. Uskon, että myös yritykset ovat ymmärtäväisiä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Meillä on vuosi aikaa rakentaa yhdessä kaupungin, seuraväen ja yhteistyökumppaneiden kanssa entistä upeampi tapahtumaviikonloppu voimistelijoille ja tanssijoille kesäkuussa 2021”, Heikkinen kiteyttää.

KRV:n tiedote 

Suomen Voimisteluliiton tiedote

Lisätietoja:

Jonna Heikkinen
toiminnanjohtaja
Kuopion Reippaan Voimistelijat ry
puh. 044 235 0635
toiminnanjohtaja@krv.fi