Koronaohjeistuksia on päivitetty

Kuopion kaupungin tartuntatautien yksikkö joutuu priorisoimaan jäljitystyötä ja kohdentaa resurssinsa todellisen leviämisriskin tapauksiin. Siitä syystä viralliset karanteenit kohdennetaan suuren riskin tilanteisiin.

 Jatkossa ihmisten tulee itse ottaa vastuuta käyttäytymisestään saadessaan tiedon altistumisestaan ja noudattamaan karanteenin verrattavia olosuhteita. Esimerkiksi harrastukset ovat pienen riskin altistumisia. Viranomaiset eivät erikseen kontaktoi ja aseta viralliseen karanteeniin vaan ohjeistavat, että koronapositiivisen kanssa ollut henkilö edellä mainituissa tilanteissa jää omaehtoiseen karanteeniin. Tällöin suositellaan välttämään  sosiaalisia kontakteja ja käyttämään maskia kodin ulkopuolella.

Mikäli olet altistunut, mutta sinua ei ole asetettu viralliseen karanteeniin, noudatathan kaupungin ohjeistuksia eli karanteeniin verrattavia olosuhteita. Vältäthän tällöin ohjeistuksien mukaan sosiaalisia kontakteja etkä osallistu harjoituksiin tai ryhmäliikuntatunnille.

Suuren riskin altistumisia ovat pääsääntöisesti perhealtistumiset ja muut sellaiset altistumiset, missä ollaan pitkiä aikoja tiiviisti yhdessä. Jos altistunut ei ole saanut kahta rokoteannosta, kontaktoivat viranomaiset altistuneet ja asettavat karanteeniin, Mikäli altistuneella on kaksi rokoteannosta, eikä karanteenissa, toivomme tällöin maskin käyttöä harjoituksissa/ryhmäliikuntatunnilla.

Koronaohjeistukset löytyvät täältä:

Lapset ja nuoret
Aikuiset
Kilparyhmät