Kuopion Reippaan Voimistelijat

 

Aila Mikkonen

Elettiin jatkosodan aikaa syyskuussa 1943, kun Aila syntyi Kuopion synnytyssairaalassa. Äiti halusi synnyttää esikoisensa kotikaupungissaan, mutta heti sairaalasta äiti ja vauva matkustivat kotiin Hiitolaan, Laatokan länsirannalle. Sinne jäi sitten kotitalo ja maatila, kun lähtö tuli vajaan vuoden kuluttua kesällä -44.

Evakkojoukon pienimpänä Aila sai matkata äitinsä kanssa kuorma-auton ohjaamossa. Evakkoperhe asettui Kuopioon. Ailan säännöllinen liikuntaharrastus alkoi 7-vuotiaana, kun äiti vei hänet Skullfrid Niskasen liikuntakouluun. Se toimi VPK:n talolla nykyisen kirjastotalon kulmilla. Sitä Aila ei muista, mistä äiti keksi Niskasen koulun, mutta äiti itsekin oli käynyt joskus voimistelemassa jossakin.

Niskasen liikuntakoulussa harjoiteltiin koko kausi ohjelmaa, jota ryhmät sitten esittivät näytöksessä nykyisen Osuuspankin paikalla sijainneen Yhteisteatterin näyttämöllä. Aila muistaa ensimmäisen jännittävän esityksen: hän tanssi Perhosvalssin vuotta nuoremman tytön kanssa lohenpunaisissa asuissa, läpinäkyvästä paperista tehdyt rusetit päässä. Kuva esityksestä pääsi Savo-lehteen.

Tanssista voimisteluun

Jo alle kymmenvuotiaana Aila vaihtoi Niskasen koulusta Reippaan Naisvoimistelijoihin. Kun ikä salli, hän alkoi käydä erilaisia voimistelunohjaajakursseja ja ohjata muita. Ensin hän ohjasi pieniä tyttöjä, sitten isompia ja hieman myöhemmin naisten jumppatunteja. Rytmit saatiin tamburiinilla, jos säestäjää ei ollut. Ailan mieleen tamburiini olikin ja on.
– Sillä sai sellaiset rytmit ja esimerkiksi tauot kuin itse halusi. Voi katsoa ryhmää, tarvitaanko hitaampaa vai nopeampaa tahtia. Se oli luovaa, Aila perustelee.

Jumppaajat harjoittelivat myös voimisteluesityksiä erilaisiin tilaisuuksiin. Tietty
porukka kävi esiintymässä esimerkiksi seuran jokavuotisessa Atlaksen juhlassa ja
Marian päivän lastenjuhlassa. Tilauksesta esiinnyttiin pikkujouluissa, hirvipeijaisissa,
vuosijuhlissa, jne. Esiintymisistä saatiin rahaa seuralle.

Aila osallistui teinivuosinaan myös moniin valtakunnallisiin tapahtumiin mm. Helsingissä, Lahdessa, Tampereella. Ensimmäisiin suurkisoihinsa hän osallistui kymmenvuotiaana. Etukäteen oli puhetta, että Helsinkiin matkustettaisiin härkävaunussa, koska seuran varat olivat vähäiset. Perheiltä ei siihen aikaan rahaa pyydetty. Lopulta matkaliput saatiin kuitenkin kolmannen luokan vaunuun.

Kisakallion antoisat vuodet

Aila kävi Kuopiossa kansakoulun, jatkoluokat ja kauppakoulun. Vuonna -65 hän lähti Lohjalle, missä silloisessa Kisakallion Liikuntaopistossa (nyk. Kisakallion Urheiluopisto) alkoi lukukauden mittainen liikunnanjohtajakurssi. Kurssilla sai voimistella aamusta iltaan, mitä nyt välillä oli juoksulenkkejä tai luentoja mm. fysiologiasta ja terveysopista. Erikoisin aine oli käsityö. Koulutus oli kouluhallituksen alaista, joten siihen piti sisältyä tietyt aineet. Niinpä kurssilaiset tekivät käsityötunneilla itselleen mekot. Opetusohjelmaan kuului myös valmistella omia tunteja, joiden onnistumista sitten analysoitiin.

Kurssin puolivälin paikkeilla Ailaa pyydettiin jäämään kurssin päätyttyä opistolle töihin, sillä opisto tarvitsi kokopäiväisen toimistonhoitajan. Työ kiinnosti kovasti, mutta jääminen Lohjalle vaati Ailan mukaan ”aivojen raksutusta”, sillä Kuopiossa olivat oma seura, vanhemmat, työpaikka ja ”se miehen tekele, joka oli jo kuvioissa”.

Aila muistelee lämmöllä Kisakallion vuosia. Hän sai tutustua siellä moniin voimistelun tunnettuihin ihmisiin, muun muassa kiltojen perustajaan, professori Kaarina Kariin. Tämä piti tuolloin Kisakalliossa ikänaisten kuntokursseja ja oli muutoinkin paljon opistolla, koska oli henkeen ja vereen liikunta-aatteen edelläkävijä, Aila kuvaa.

– Tuo neljävuotiskausi oli elämässäni ihanaa aikaa, Aila suitsuttaa. Joitakin
työyhteisön jäseniä hän tapaa edelleen.

Kuopioon perheellistymään

Ailan erilaiset vuodet alkoivat, kun hän meni naimisiin ja muutti takaisin Kuopioon
vuonna 1970. Hän sai työpaikan metsähallituksesta, missä viipyi peräti 36 vuotta –
eläkkeelle jäämiseen asti. Töissä ollessaan Aila täydensi vielä opintojaan
merkonomin tutkinnolla.

Heti Kuopioon palattuaan Aila alkoi taas jumpata Reippaan Naisvoimistelijoissa ja myös ohjata tunteja itse. Monesti omat kaksi lasta olivat mukana tunneilla, etenkin kun äiti piti satujumppaa. Perhe asui 80-luvun alusta alkaen yli 20 vuotta LänsiPuijolla. Siellä Ailan oli helpointa käydä voimistelemassa kansalaisopiston tunneilla Länsi-Puijon koululla.

Vielä nytkin, 75-vuotiaana, Aila jumppaa yleensä neljänä päivänä viikossa. Lisäksi
hän ohjaa killan omia jumppia. Viikonloppuisin hän harrastaa ulkoliikuntaa, kävelylenkkejä tai hiihtoa silloin, kun jäälle saadaan latuja. Voimistelu tulee kuitenkin ennen muita lajeja.

– Olen ikuisesti kiitollinen äidilleni, joka osasi ohjata minut ihanan harrastuksen pariin, Aila sanoo ja kertoo sukupolvien ketjun jatkuvan. Ensin äiti, sitten Aila, joka taas opasti oman tyttärensä voimistelun pariin. Nyt sitten neljännen sukupolven edustaja, notkea 7-vuotias tyttärentytär harrastaa voimistelua kotikaupungissaan Helsingissä.

18.4.2019 haast. Kaija Kervinen