Tanssillinen voimistelu

Tanssillinen voimistelu on tanssin ja voimistelun yhdistävä, suomalaiseen naisvoimisteluun pohjautuva laji. Tanssillisen voimistelun moni-ilmeisyys tarjoaa sekä harrastajille että ohjaajille runsaasti vaihtoehtoja ja haasteita. Lajia on mahdollisuus harrastaa kevyesti tai tavoitteellisemmin, ja harrastamisen lisäksi tarjolla on erilaisia mahdollisuuksia esiintymiseen ja kilpailemiseen.

Tämän lajin sielu ja sydän ovat keskustalähtöisyydessä ja liikkeen virtaavuudessa, joihin yhdistyvät liikunnan lisäksi rytmisyys, luovuus, esteettisyys ja ilmaisullisuus. Perusvoimistelutaidot muodostavat lajin pohjan. Vartalotekniikan rinnalla harjoitetaan jalkatekniikkaa ja hyppyjä sekä erilaisia fyysisiä ominaisuuksia, kuten liikkuvuutta ja voimaa. Tanssillisen voimistelun ohjelmissa korostuu esiintyjien ilmaisullisuus ja ohjelman kokonaisvaltaisuus, joten tekniikan harjoittamisen ohella on tärkeää paneutua myös esiintymiseen erilaisin ilmaisu- ja luovan liikunnan harjoittein.

Tule mukaan tanssilliseen voimisteluun!

TanVon kilparyhmiä on tällä hetkellä kolme, ryhmä 7-10 -vuotiaille, ryhmä 12-15-vuotiaille sekä yli 20-vuotiaille aikuisille. Kilparyhmissä eduksi on aiempi voimistelu- tai tanssikokemus. Kilparyhmät tähtäävät kilpailuihin ja harjoittelevat koreografiaa.

Kilparyhmät harjoittelevat kaudella 2023-2024 seuraavasti:

  • Silvia (12-15-vuotiaat): Silvian valmentajina toimii Venla Hirvonen.
  • Evia (aikuiset yli 20-vuotiaat): Evia on aikuisten sarjassa kilpaileva ja itsenäisesti harjoitteleva joukkue. Joukkueeseen vaaditaan aiempaa tanssi- tai voimistelukokemusta.

Kilparyhmien hinnat:

Kilparyhmissä jokainen voimistelija maksaa 160 € seuran toimintamaksun (sisarale 25 %) sekä 25 € jäsenmaksun.

Seuratoiminnan yleiskuluista katetaan osa jokaiselta kilparyhmäläiseltä veloitettavalla toimintamaksulla. Toimintamaksu on kaikille voimistelijoille samansuuruinen. Toimintamaksu maksetaan kerran vuodessa. Lue lisää toimintamaksusta.

Mikäli kilparyhmissä harjoittelu kiinnostaa, lisätietoja saa toiminnanjohtajalta toiminnanjohtaja@krv.fi. Kilparyhmiin ilmoittaudutaan toimistolta lähetettävän linkin kautta myClub-palvelussa. Ilmoittautumisen yhteydessä saat jäsenmaksulaskun, kuukausilaskutus tulee erillisestä järjestelmästä kuukausittain. Lisätietoja laskutuksesta saat toiminnanjohtajalta.

Kauden 2023-2024 hinnasto:

Silvia 85 € /kk
Evia 30 € / kk

Lisäksi kilpailumatkoilta kulut toteutuneiden kulujen mukaan, sisältäen kilpailun osallistumismaksun, valmentaja- ja  tuomarikorvaukset sekä matka

Joukkueet 2023-2024

  Silvia

  • 12-15- vuotiaiden kilpajoukkue
  • Harjoitusmäärä 4h/ viikossa
  • Joukkueeseen kaudella 23´-24´ kuuluu Viivi Halonen, Heikkinen Moona, Komulainen Riia, Kopra Emma, Rissanen Wenla, Rouvinen Elsa, Timonen Lisa, Tuovinen Laura, Tuovinen Petra ja Virtaharju Roosa
  • Valmentaja Venla Hirvonen

Evia

  •  Yli 20 vuotiaiden kilpajoukkue
  • Harjoitusmäärä 4h/vko
  • Joukkueeseen kaudella 23´-24´ kuuluu Iida Ahonen, Jenna Airaksinen, Hanna Erkinheimo, Venla Hirvonen, Fanni Hyötynen, Julia Perälä, Nelli Rönkkö ja Viivi Siltala

Valmentajat kaudella 2023-2024

Venla Hirvonen

Silvia

Nea Klemetti