Tuntikuvaukset

Tuntikuvaukset

PERHELIIKUNTA 2-4 v
Tunti koostuu yhteisestä joka kerta toistuvasta aloituksesta ja sitä seuraavasta vaihtelevasta liikunnallisesta laulu-, loru-, musiikkiliikunta- ja tanssituokiosta. Näitä seuraa toiminnallinen osuus, jossa vanhempi ja lapsi jumppaavat, temppuilevat, tasapainoilevat, kiipeilevät ja harjoittavat perusliikuntamuotoja yhdessä. Tunnin päätteeksi nautitaan yhdessä rentoutumisesta ja rauhoittumisesta. Sopii kävelyn taitaville.

PERHEAKROBATIA
Tälle tunnille tulevat lapset ja vanhemmat yhdessä. Tunneilla opitaan telinevoimistelun ja akrobatian perustaitoja, harjoitetaan lihaskuntoa ja notkeutta, tutustutaan telineisiin ja rakennetaan temppuratoja sekä harjoitellaan erilaisia akrobatialiikkeitä. Tärkeintä on avoin mieli ja liikunnan ilo, eikä aiempaa voimistelutaustaa tarvita. Haasteita lisätään jokaisen oman taitotason ja kunnon mukaan ja jokaiselle riittää myös haasteita. Liikkuva aikuinen innostaa myös lasta liikkumaan 🙂 Ryhmään ovat tervetulleita sekä isät että äidit lapsen/lasten kanssa tai vaikka koko perhe. Kohderyhmä 3-6-vuotiaat lapset ja vanhemmat. Perheakro on aloitettu seurassamme syksyllä 2012.

PERHETEMPPU
Perhetemppu on 2-5-vuotiaille lapsille ja aikuisille tarkoitettu perheliikuntaryhmä. Monipuolisella liikkumisella saadaan kaikille hiki pintaan, opitaan uuttaa, kerrataan jo opittua ja nautitaan liikunnan ilosta yhdessä. Yksi lapsi osallistuu yhden aikuisen kanssa.

NUPUT 3-4 v ja 5-6 v
Ryhmässä harjoitellaan perusliikkumistaitojen (juoksu, kävely, hyppääminen, pyöriminen, kieriminen) lisäksi joukkuevoimistelun lajitaitoja (erilaisia vartalon, käsien ja jalkojen liikkeitä, tasapainoliikkeitä sekä hyppyjä ja hyppelyitä) liikkuvuutta ja luovuutta unohtamatta. Ryhmä tekee kevään aikana ohjelman, joka esitetään seuran kevätnäytöksessä.

TELINETEMPPU 4-5 v
Monipuolinen tunti telineillä, joka sisältää mm. hauskoja temppuratoja. Lisäksi leikkejä, pelejä ja perusvoimistelutaitojen opettelua. Sopii tytöille ja pojille. Ryhmä tekee kevään aikana ohjelman, joka esitetään seuran kevätnäytöksessä.

LASTEN TANSSI 3-4 v ja 5-6 v
Tunti kehittää lapsen motoriikkaa, tasapainoa, rytmiikkaa ja kehon tuntemusta ikäkaudelle sopivasti. Tunnilla tehdään paljon luovia harjoituksia. Ryhmä tekee kevään aikana ohjelman, joka esitetään seuran kevätnäytöksessä.

VOIKKA 3-4 v ja 5-6 v
Ikäryhmälle sopiva voimistelun ja tanssin maailmaan johdattava tunti, jonka aikana harjoitetaan kehon tuntemusta, perusliikuntamuotoja, ilmaisua ja voimistelun alkeita. Ohjelmassa on myös liikuntaleikkejä ja pieniä tansseja. Sopii tytöille ja pojille. Ryhmä tekee kevään aikana ohjelman, joka esitetään seuran kevätnäytöksessä.

VIKKELÄT VIITOSET
Vikkelät viitoset on KRV:n uusi monipuolisen liikkumisen ja perustaitojen harjoittelun ryhmä. Tunnille ovat tervetulleita kaikki vikkelät viisivuotiaat (-11 syntyneet) tytöt ja pojat. Tunnilla temppuillaan, taituroidaan palloilla, mailoilla ja ilman hauskojen pelien ja leikkien avulla. Tavoitteena on saada hymy huulille mukavasta yhteisestä tekemisestä liikunnan merkeissä. Ryhmä kokoontuu maanantaisin Uppo-Nallen päiväkodilla klo 16.30-17.30. Tervetuloa!

Tiedustelut pia.alander@krv.fi

ANNABELLAT 5-6v
Joukkuevoimistelun aloittava kilparyhmä, joka harjoittelee kaksi kertaa viikossa. Ryhmä opettelee joukkuevoimistelun perusliikkeitä ja -tekniikkaa, harjoittelee koreografioita ja osallistuu stara-tapahtumiin. Harjoittelu on tavoitteellista ja se toteutetaan lapsen ikään sopivasti ja leikinomaisesti. Ryhmä täynnä.

Lisätietoja: marika.makkonen@krv.fi tai pia.alander@krv.fi

JOUKKUEVOIMISTELU 7-10 v
Joukkuevoimistelun alkeisryhmissä harjoitellaan erilaisia vartalon, käsien ja jalkojen liikkeitä, tasapainoliikkeitä sekä hyppyjä ja hyppelyitä leikinomaisesti luovuutta unohtamatta. Harjoituksiin kuuluu myös liikkuvuusharjoitteita. Ryhmä tekee kevään aikana ohjelman, joka esitetään seuran kevätnäytöksessä. Aiempaa voimistelukokemusta ei tarvitse olla.

TANSSILLINEN VOIMISTELU 7-9 v ja 10 v->
Tanssillinen voimistelu pohjautuu perinteiseen suomalaiseen naisvoimisteluun. Ryhmässä opetellaan voimistelun perusteita ja tanssillisessa voimistelussa käytettävää ilmaisullisuutta ja luovuutta. Ryhmät 7-9 v ja yli 10-vuotiaat.

NTV PERUSTEET
Tunnilla päästään telinevoimistelun maailmaan harjoittelemalla perusliikkeitä lajinomaisesti. Tunti koostuu lämmittelystä, lajiharjoittelusta, venyttelystä ja verryttelystä.

NTV PRONSSIRYHMÄ
Tunnilla syvennetään perusteissa opittuja taitoja ja aloitetaan pronssimerkin liikkeiden ja sarjojen harjoittelu osana normaalia lajiharjoittelua. Pronssimerkki on osa NTV luokkakilpailujärjestelmää.

NTV HOPEARYHMÄ 6-8 v ja yli 8-vuotiaat
Ryhmään voivat ilmoittautua pronssimerkin suorittaneet. Tunnilla edetään järjestelmällisesti taitojen karttuessa. Hopeamerkin suorittamisen jälkeen on mahdollisuus hakea kilparyhmiin.

SHOW CASE 7-9 v, 10-12 v ja 11-14 v
Tunnilla tutustutaan eri tansseihin kuten diskoon, hip-hoppiin ja show’n. Myös tanssillisen voimistelun liikekieli tulee tutuksi alkulämmittelyissä. Ryhmät 7-9 v ja 10-12 v.

MINIBICCARIT 6-10 v

OMATOIMISEN HARJOITTELUN PERUSTEET 12-16 v
Tässä ryhmässä ei ole kahta samanlaista kertaa, vaan joka viikko treenit pidetään eri miljöössä ja eri kaavalla. Kauden alussa annetaan alustava kausisuunnitelma, josta eri viikkojen ohjelma näkyy (muutokset mahdollisia). Viime kaudella ohjelma sisälsi mm. lihaskuntoharjoittelua leikkipuistoissa, porrasjuoksua, jalkapalloa, akrobatiaa ja polkulenkkeilyä. Aiempaa harrastustaustaa jossakin urheilulajissa suositellaan, jotta fyysinen kuormittavuus ei ole liian suurta.

 

 

 

Yhteystiedot

toimisto@krv.fi
044 3535 933
Kauppakatu 40-42, 70110 Kuopio

Kevätkausi 9.1.-14.5.2017

Hiihtoloma vko 10 eli 6.-12.3.2017
Hiihtolomalla toimisto suljettu